Preview-tutkimus

PREVIEW -tutkimuksen tavoitteena on löytää keinoja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn. Tyypin 2 diabetes, jota on myös kutsuttu aikuisiän diabetekseksi, on yksi nopeimmin yleistyvistä kansansairauksista maailmassa. Yleistymisen taustalla on lihavuuden ja ylipainon yleistyminen, sillä jo lievä ylipaino lisää todennäköisyyttä sairastua diabetekseen.

Tutkimuksessa verrataan kahta erilaista ruokavaliota ja kahta rasitustasoltaan erilaista liikuntaohjelmaa. Tutkimus toteutetaan samanlaisena kuudessa maassa EU:n alueella (Suomen lisäksi Bulgaria, Espanja, Hollanti, Iso-Britannia ja Tanska) ja Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. 
Suomessa tutkimus toteutetaan Helsingin yliopiston ravitsemustieteen osastolla. Tutkimuksen johtajana toimii ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta ja vastuulääkärinä toimii apulaisprofessori Kirsi Pietikäinen Helsingin yliopistollisesta sairaalasta. Tutkimuksen rahoitus tulee Euroopan komissiolta.


Tutkimuksessa on kaksi vaihetta: laihdutusjakso (8 viikkoa) ja painohallintajakso (148 viikkoa).

Laihdutusjakson(8vko) aikana tutkittavien on laihdutettava vähintään 8% lähtöpainostaan. Tukena tähän tutkittavat saavat niukasti energiaa sisältäviä lahdutusvalmisteita (CambridgeDiet®).


Painonhallintajaksolla tutkittavat jakautuvat neljään eri ryhmään ruokavalion ja liikuntaohjelman mukaan. Neljän tutkimusryhmän avulla halutaan selvittää, kumpi kahdesta ruokavaliosta ja kumpi kahdesta liikuntaohjelmasta ehkäisee diabeteksen syntyä kolmen vuoden tutkimuksen aikana ja mikä ohjelma torjuu tehokkaimmin painon nousun laihduttamisen jälkeen. Kaikki tutkittavat arvotaan ryhmiin, joten ruokavaliota tai liikuntaohjelmaa ei voi valita itse. Tutkimuksen puitteissa kuitenkin tuetaan ohjelman toteuttamista tutkittavan omien lähtökohtien mukaan.



Ruokavaliovaihtoehdot:

1) “Vihreä ruokavalio”: kohtuullinen proteiinien (valkuaisaineiden) saanti, korkeahko hiilihydraattien saanti, ruokavalio sisältää myös nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Toiseen ryhmään verrattuna suositaan: Täysjyväviljaa, jonka hiilihydraatit imeytyvät nopeasti, peruna, riisi, kuskus.

2) ”Keltainen ruokavalio”: tavallista enemmän proteiineja, tavallista vähemmän hiilihydraatteja, painotus hitaasti imeytyviin hiilihydraatteihin. Toiseen ryhmään verrattuna suositaan: Täysjyväviljaa, jonka hiilihydraatit imeytyvät hitaasti, pasta, vähärasvaiset maitovalmisteet, siipikarja, kala, palkokasvit.



Liikuntohjelmien ero on liikunnan kuormuttavuudessa (teho). Liikuntaohjelmien tarkoitus on kuluttaa suunnilleen yhtä paljon energiaa (1000kcal) viikossa.
Vaihtoehdot ovat:

1) Kohtuullinen rasitustaso: 150 min viikossa, rauhallisella sykkeellä.

2) Rasittava liikunta: 75 min viikossa hengästyen ja hikoillen.

Lisäksi ohjelmiin kuuluu lihaskuntoharjoituksia ja venyttelyä. Liikuntalajeja on mahdollista valita tutkittavan omien mieltymysten mukaan.



Tutkimukseen kuuluu 17 ryhmätapaamiskertaa, 7 tutkimusmittausta, sekä useita kotona suoritettavia toimenpiteitä (esim. ruokapäiväkirja ja liikuntapäiväkirja, vuorokausivirtsan keräys ja aktiivisuusmittarin käyttö ennen tutkimusmittauksia).


Kuka voi osallistua?
- Ikä 25—70 vuotta
- Painoindeksi vähintään 25 kg/m2
(≥ 65-vuotiailla vähintään 27 kg/m2)
- Heikentynyt sokerinsieto. Tämä tutkitaan
seulonnassa mittaamalla paastoverensokeri ja veren sokeripitoisuus
kaksi tuntia sen jälkeen, kun olette juonut 75 g glukoosia (rypälesokeria) sisältävän makean juoman.
- Suostumus siihen, että Teidät arvotaan yhteen neljästä tutkimusryhmästä.
- Mahdollisuus osallistua tutkimuksen varsinaisiin mittauksiin aamupäivän aikana.



Lisätietoja: http://www.helsinki.fi/elintarvike-ja-ymparisto/preview/
https://www.facebook.com/previewtutkimus

Ilmoittautumislomake: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/48793/lomake.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti