(Julkaistu alunperin 25.10., päivitetty 2.11.)
Aamupaino 93,5kg. Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin nälkä ei ole päässyt tuskastuttamaan. Ja dieetissä olen pysynyt eilisestä lipsahduksesta huolimatta. Syöntihimojen iskiessä muistutan itselleni millainen lottovoitto preview-tutkimukseen pääsy oli ja miten typerää olisi pilata tämä mahdollisuus muutaman suupalan tähden. Asiantunteva (ja ilmainen) apu todelliseen elämänmuutokseen on vain muutaman kilon päässä.
Olen ollut ylipainoinen lapsesta asti. Ensimmäisellä luokalla "ystäväni" opetti minut etsimään ja tyhjentämään vanhempieni herkkuvarastot, enkä sitten osannut lopettaa. Muistan tehneeni terkkarin opastuksella ruokapäiväkirjaa, johon tietysti jätettiin mainitsematta ne salaherkut.
Kun en osannut kiloja karistaa (enkä edes yrittänyt) keskityin nuoruudessani siihen, että henkisellä tasolla voisin hyväksyä itseni ja rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Ja siinä onnistuin. En ole häpeillyt vartaloani kuin pahimmissa teinituskissa, enkä kokenut tarvetta laihduttaa missään vaiheessa.
Vuonna 2010 jotain kuitenkin päässä naksahti ja totesin että nyt tai ei koskaan (hah!). Tiesin että paino on kuitenkin terveysriski ja nuorempana siitä on helpompi päästä eroon. Puolessa vuodessa opettelin syömään terveellisesti, liikkumaan säännöllisesti ja herkuttelemaan kohtuudella. Kiloja putosi 20. Olin ylpeä itsestäni.
Sitten sairastuin. Rytmin ylläpitäminen ei ollut enää mahdollista. Kilot tulivat takaisin, enkä ollut enää motivoitunut miettimään sitä puolta terveydestäni. Sairauden jälkimainingeissa rakastuin Mieheen, ja siinä vaiheessa meillä molemmilla oli suurempi halu nauttia hetkestä ja herkuista kuin keskittyä kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin.
Olin suurimmillani (110kg), kun tulin raskaaksi. Raskausaikana kuuntelin herkästi kehoni tarpeita, joten liikuin enemmän ja söin terveellisemmin ihan luonnostaan, ilman stressiä. Painoni ei muuttunut koko aikana, vaikka maha kasvoi valtavaksi. Mieskin alkoi jo kaivata energisempää elämää ja ymmärsimme että huolehtimalla itsestämme, huolehtisimme perheestämme Kun poika syntyi, sairaalaan jäi 15kg (tai Pojan verran, 4,8kg, toimme toki kotiin mutta ei osana minua).
Koska noin suuri pudotus onnistui kuin itsestään, halusin saada enemmänkin pois. Ainakaan en halunnut lihoa enää. Vauvavuoden pyörityksessä varsinainen laihduttaminen ei käynyt minulle, mutta liikuntaa lisäsin pikkuhiljaa, liityin kuntosalillekin ja yritin edes joskus miettiä mitä suuhuni laitan vai laitanko ollenkaan. Mies innostui salaateista ja lenkkeilystä. Sitten huomasin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin osallistujia Preview-tutkimukseen. Hain, ja seulontakokeiden myötä pääsin mukaankin.
Nyt pitäisi enää läpäistä tämä viimeinen vaihe, eli -8% painosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti